Säästäväisyys on todella uncool

Markkinatalous on onnistunut erinomaisesti tehtävässään hävittää säästäväisyyden ihanne yhteiskunnastamme. Ja mikä olisikaan tärkeämpää kasvu- ja velkavetoiselle talousjärjestelmällemme kuin saada raha liikkumaan niin vuolaana kuin vain suinkin. Harva hyve onkaan yhtä epäsuosittu kuin pihiys. Säästäväisyys arvona kuuluu samaan surulliseen kategoriaan seksuaalisen saamattomuuden kanssa. Olet rajoittunut, jos olet nuuka, ja jos et jaa vastaavaa kuluttamisen kokemusta muiden kanssa. Ja toki itara ihminen voi olla myös tämän ominaisuutensa vuoksi ikävä.  Nuuka saa olla, muttei nulju, tapasi serkkuni sanoa.

Säästäväisen ihmisen näkökulmasta ympäristömme tuntuukin olevan suorastaan salaliitossa meitä vastaan. Liikkuessamme kaupungilla, mielikuvamme täytetään tyyten kaikenkarvaisen puutteen kokemuksella. Emme ole vielä sitä emmekä tätä, koska tämän talven uutuus on se ja tuo.

Sukulaisilta ja kaveripiiristäkään ei välttämättä saa tukea säästäväisyydelle. Päinvastoin, koska kilpailussa heidän kanssaan pitää pärjätä, ei halpaa mutta hyvin toimivaa autonrämää meinaa kehdata tuoda visiitille, eikä kaverille meinaa kehdata sanoa, että voi pahuksen laskutaidoton myyjä ottikin tarjousjauhelihasta täyden hinnan. Ja lapsetkin joutuvat tahtomattaan tähän samaan aikuisten kilpailuun kavereidensa kautta.

Ja koska kuluttamisessa on kyse kauppiaiden eloonjäämisestä, on ymmärrettävää, etteivät he tietenkään sahaa omaa oksaansa. Kauppiaat ja mainosihmiset voivat kuitenkin kehitellä esim. säästäväisyyden kaltaisia tuotteita, jolloin ihmiset eivät koe kerskakuluttavansa, vaan tekevänsä itse asiassa jotain hyvää. Tätä tarkoitusta varten on olemassa ympäristötuotteet.

Ympäristöstä onkin hyvä olla huolissaan, kunhan vain ostaa jotain. Ja vaikka ympäristöhuolet ovat olleet länsimaissa main streamia jo parikymmentä vuotta, ei pihiydellä voi tehostaa itseään ollenkaan siinä määrin kuin ympäristötietoisuudella. Mikä puolestaan kertoo paljon markkinointikoneiston viherpesuideologian onnistumisesta.

Se pihi ihminen. Mitä hyötyä siitä ja sen säästämistä rahoista on? Nuuka on vain rasittava, koska sen omaisuushan voi olla ties miten suuri. Kuka meistä itsensä pikavipeillä alkoholisoivista kestäisi sen kitupiikin kurinalaisuutta ja ökyomaisuutta.

Ainoat tahot jotka yhteiskunnassamme puhuvat säästämisestä, ovat tietenkin ne, jotka haluavat hyötyä rahoistamme, eli pankit. Ihme, etteivät pankit houkuttele meitä pitämään enemmänkin tilillämme rahaa, jolla voisivat rikastua. Rahasto- ja eläkesäästämistä pankkineidit tyrkyttävät asiakkailleen alvariinsa omien bonusten toivossa, ja kyllä pankkien hallinnointipalkkioilla kelpaa.

Mutta toki myös kauppiaatkin ovat välillä kiinnostuneet säästäväisyydestämme. Ne ovat kiinnostuneita säästäväisyydestämme aina alennusmyynneissä, kun niiden pitää päästä eroon vanhoista varastoista. Ne ovat kiinnostuneet nuukuudestamme sisäänheittotuotteidensa kautta saadakseen myytyä meille paljon muuta tavaraa ohessa.

Summa summarum. Kasvuvetoinen talousjärjestelmämme varmasti romahtaisi jos säästäväisyyden ihanne alkaisi saada laajaa kiinnostusta. Rahan pitää liikkua, ja siksi on tärkeää, että mielikuvat ovat dynaamisia. ”Kerran sitä vaan eletään”- tyyppiset ajatukset varmasti masinoivat monia asiakkaiden ostopäätöksiä kun pitäisi saada omaan lässähtäneeseen olemukseen jotain vipinää. Ei ehkä sittenkään ole hyvä, että säätäväisyyden trendi leviävää liian laajalti yhteiskuntaamme. Tämähän voisi romahduttaa markkinatalouden. Onkin kenties hyvä että säästäväisyys pysyy pienemmän piirin salaisuutena, ja onkin itse asiassa hyvä, jos kasvua alati janoavan taloutemme maksavat juuri ne, jotka nauttivat suruttomasta kulutuksesta eniten.

Tämän vieraskynäkirjoituksen on kirjoittanut Turun seudun musiikkiopiston sivuille juttujakin kirjoittava Tarmo Riutta.